Elät vain kahdesti - You Only Live Twice (1967)

http://www.imdb.com/title/tt0062512/
IMDb 6.9
miehet 6.9 naiset 6.8
US 7.0 non-US 6.8

Budjetti $9,500,000, tuotto $111,600,000

Ohjaajan pallille istahtaa Lewis Gilbert ja Connery saatiin houkuteltua vielä bondiksi. Aiemmat bondit ilmestyivät vuoden välein, nyt taukoa oli kaksi vuotta edelliseen. Connerya ei enää niin suuresti innostanut ja itsekurikin oli hieman karannut ja fyysinen preesens ei enää ollut rautaisella tasolla. Hän ei myöskään yhtään nauttinut hysteriasta mitä herätti Japanin kuvauksissa ja kuvausten ajan hänen suhteensa tuottajiin huononi kokoajan ja lopulta hän ei suostunut näyttelemään, kun tuottajat olivat paikalla. Hän hoitaa silti roolinsa vielä kunnialla vaikka Conneryn kulta-ajat ovatkin nyt ohitse, ja monien mielestä myös Bondin ensimmäinen kulta-aika päättyi Thunderballiin.

Eteerisen teemalaulun esittää Nancy Sinatra, joka ilmeisesti oli aivan jännityksestä kauhuissaan äänityksissä ja hänen esityksensä onkin koostettu kasaan monista eri pätkistä.

John Barry säveltää, ja neljän Richard Maibaumin käsikirjoittaman Bondin jälkeen käsikirjoittajana toimi Roald Dahl. Tämän elokuvan myötä elokuvat ottivat tarinoissaan selkeästi etäisyyttä Ian Flemingin kirjoihin, syystä että Dahl inhosi Flemingin saman nimistä kirjaa ja piti sitä hänen huonoimpana.

Trivia poimintoja:
- Viisi merkittävää henkilöä (Broccoli, Saltzman, ohjaaja Gilbert, kuvaaja Young ja Ken Adam) välttivät kuoleman, kun he eivät nousseetkaan koneeseen johon oli tarkoitus, kun heidät kutsuttiin ninjanäytökseen, se kone putosi ja kaikki matkustajat kuolivat.
- Tulivuori-kulissi maksoi melkein saman kuin Dr.Non koko budjetti.
- Tästä elokuvasta on paljon poimittu parodioihin, varsinkin Austin Powerseihin.
- Little Nelliellä lennetään ihan oikeasti
- Aki ei osannut ajaa autoa, joten hänen ajokohtauksissaan ratissa on stuntti peruukissa
- Tuottajat ja koeyleisö eivät olleet elokuvaan tyytyväisiä, Thelma Connellin editoima elokuva oli liki kolmetuntinen, vaan pyysivät Hunttia editoimaan sen, hän suostui sillä ehdolla, että saisi ohjata Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa.

Elokuvan katsomisen jälkeen voi kuunnella analyysit leffasta:
http://jamesbondradio.com/you-only-live-twice-reviewed-podcast-016/
http://hermajestyspod.com/episode4/ (yhdessä Timantit ovat ikuisia kanssa)
http://cinematronix.co.uk/do-you-expect-us-to-talk-ep-6-you-only-live-twice/


Äänestäjiä yhteensä: 53


Raadin pisteet: You Only Live Twice
Elokuva 3,43 /5
Teemalaulu 4,0 /5
Bondin esittäjä 3,69 /5
Toiminta 2,41 /3
Tarina 2,33 /3
Soundtrack 2,29 /3
Bondtyttö 1 2,20 /3
Bondtyttö 2 2,18 /3
KA 2,82 / 3,75