007 Skyfall (2012)

http://www.imdb.com/title/tt1074638/
IMDb 7.8
miehet 7.7 naiset 7.8
US 8.0 non-US 7.6

Budjetti $200,000,000, tuotto $1,108,561,013

Aina joskus, aina jollekin sattuu se tilanne, kun kaikki tähdet, planeetat ja pienemmät kivet tuntuvat olevan suosiollisia ja sitten tapahtuu jotain suurta. Kuten tapahtui Bond-sarjalle Skyfallin osalta. En tarkoita elokuvan laatua, tarkoitan sen aivan uskomatonta menestystä.

Vuonna 2012 oli Olympiakisat Lontoossa. Olympialaisten avajaisseremonia oli huikea tapaus, kun estradille marssitettiin legenda toisensa perään, viimeistään siinä vaiheessa pirtin perimmäinenkin jonne tajusi miten valtavan upea on brittiläinen populaarikulttuuriperintö. Ja hetkensä valokeilassa sai myös James Bond, joka haki kuningattaren stadionille, luonnollisesti laskuvarjohypäten. James Bond and The Queen London 2012 Performance
En lähde edes arvailemaan tuonkin markkinoinnillista arvoa.
Vuonna 2012 brittiläisyys oli huikeassa arvossa.

Ohjaajaksi saatiin ensimmäisen kerran oikeasti maineikas nimi, Sam Mendes, pahikseksi A-listan ensimmäisiltä sivuilta Javier Bardem ja Daniel Craig oli kahdessa edellisessä elokuvassaan vakuuttanut Bondina.
Ja tokihan bond-perinteitä komeasti kunnioittavan teemalaulun Skyfall teki ja esitti itse Adele. Pokaten siitä mm. Oscarin.

2012 oli myös James Bond elokuvasarjan 50-vuotisjuhlavuosi, Dr.No kun julkaistiin 1962, joten bond oli ollut esillä koko vuoden enemmän tai vähemmän.

Joten olihan tuossa niin sanotusti kaikki taivaankappaleet kohdallaan, silti yli miljardin tuotto oli jotain käsittämätöntä. Siitä tuli kaikkien aikojen seitsemänneksi parhaiten tuottanut elokuva ja parhaiten tuottanut brittiläinen elokuva koskaan.

Käsikirjoittajina Neal Purvis, Robert Wade ja John Logan. Soundtrackista vastaamassa Mendesin luottomies Thomas Newman ja kuvaajana maineikas Roger Deakins.

Minä olen siinä käsityksessä, että Skyfall nauttii suurta suosiota erityisesti ns. ei-bondfanien joukossa. Minulle Skyfall on Bond-elokuvien joukossa se ihan hyvä leffa, mutta ei missään nimessä top 5 porukassa.

Skyfallissa hämää se, kun kahdessa ensimmäisessä Craigin elokuvassa Bond oli tuore agentti, Spectressä uransa primessa niin miten hän tässä elokuvassa oli vanha kehärääkki? Mutta, mitä ilmeisimmin tuo oli oman vikatulkintani tulosta, Skyfallissa ei Bond-todellakaan ole kehäraakki vanhus, eikä häntä tarkoitettu sellaiseksi kuvata, vaan elokuvan alun tapahtumien jälkeen vain itsensä rapakuntoon päästänyt agentti. Mutta ikääntyminen, asioiden muuttuminen, joidenkin oletettu jääminen historiaan nykyajan tieltä ovat elokuvassa kuitenkin oleellisia teemoja, jotka henkilöityvät erityisesti M:n hahmon ympärille. Judy Dench on luonnollisesti jälleen loistava.

Elokuvan tarina ei koskaan minulle täysin uponnut, sillä tämä tuntui vähän katkonaiselta, eikä missään vaiheessa minun mielessäni lähde luistamaan sujuvasti. Hienoja kohtauksia toki tarjotaan ja erinomaista näyttelijäntyötä kautta linjan. Bardem on tietenkin erinomainen, mutta minä haluan nostaa esiin myös Bérénice Marlohen Séverinen, joka näyttelee pelkoaan piilottelevaa naista todella upeasti.

Kritiikkiä antaisin, monien muiden lailla, sille miten pahis tuntuu olevan kaikki tietävä ja kaiken ennakoiva, ihan kuten pahis mm. elokuvissa Law Abiding Citizen ja Dark Knight. Se on jokseenkin epäuskottavaa, toisaalta, ihan pikkuriikkisen lisää uskottavuutta sille tuo se, kun Spectressä tämäkin elokuva puoliväkisin sidottiin siihen jatkumoon, niin Spectren kaltaisen järjestön agenttina Silvalla voisi tietysti olla aika huikeatkin resurssit ennakoida ja järjestää asioita.

Elokuvan viimeinen kolmannes ei myöskään toimi minulle juurikaan ja se on jotenkin yksiulotteinen, jopa tylsä. Jota lopun draama ei riitä pelastamaan.

Thomas Newmanin soundtrack sisältää pari hyvää raitaa, mutta on minusta muuten kovin unohdettava eikä oikein bondmainen.

Tähän kolmanteen Craigin bondiin tekevät paluun myös klassiset hahmot Q ja Moneypenny, ja minun mielestäni erittäin onnistuneesti.

Triviaa:
- Elokuvan tuotanto oli jäissä koko vuoden 2010 MGM:n talousongelmien vuoksi.
- Quantum of Solacen jälkeen Barbara Broccoli kommentoi, että seuraava elokuva saattaisi jatkaa Quamtum organisaation tarinaa, lopulta näin ei käynyt ja Skyfall on varsin irrallinen osa kahden edeltäjänsä ja seuraajansa välissä.
- Bardem käännätti elokuvan käsikirjoituksen espanjaksi, jotta ymmärtäisi hahmonsa paremmin.
- Kincaden roolin osalta monelle varmaan tulee helposti mieleen, että se olisi käsikirjoitettu Sean Connery mielessä, ehkä olikin, mutta ainakin tuottajien mukaan he eivät siihen Connerya kysyneet, sillä se olisi koettu kikkailevaksi roolivalinnaksi, joka olisi ehkä irrottanut yleisöä elokuvan maailmasta.
- Mendes oli työskennellyt Craigin kanssa elokuvassa Road to Perdition ja Craig lähestyi Mendesiä, josko hän suostuisi ohjaamaan bond-elokuvan. Mendes ei aluksi lämmennyt, mutta lopulta Craigin ja tuottajien lämmittely toi tulosta ja mies ohjaajaksi saatiin.
- Mediassa huhuiltiin, että Mendes olisi uudelleen käsikirjoituttanut elokuvaa, jotta hahmoille olisi tehty enemmän tilaa toiminnan sijaan, mutta Mendes kumosi huhut.
- Peter Morgan valittiin aluksi käsikirjoittamaan elokuva, mutta hän jätti projekti, kun elokuva oli jäissä vuoden 2010. Hän kuitenkin jälkikäteen on kertonut, että lopullinen elokuva perustui hänen alkuperäisideaansa ja että hän oli vastuussa sen suuresta koukusta. Mendes torjui nämä väitteet jyrkästi ja hänen mukaansa Morganin käsikirjoitus hylättiin samantien, kun hän tuli ohjaajaksi.
- John Loganin mukaan käsikirjoitusprosessi kirjoittajien ja Mendesin kesken toimi loistavasti ja kokemus oli yksi parhaita mitä hänellä oli ollut elokuvakäsikirjoittamisen parissa.
- Myös brittiläinen näytelmäkirjailija Jez Butterworth antoi panoksensa käsikirjoitukseen.
- Ensimmäisen kerran gun barrellissa nähdään Bondin päällä harmaa puku mustan sijaan.
- Daniel Kleinman palasi tekemään title sequencen sen jälkeen kun graafisen designin studio MK12 oli välissä värkännyt oman yritelmänsä Quantum of Solaceen.
- Craig hoiti monet stunteistaan itse kuten mm. tappelu liikkuvan junan (50 km/h) katolla ja rullaporrashyppyliukustuntin.
- Barbara Broccoli sai välillä jännittää stunteissa Craigin puolesta, mutta: "Daniel on se syy miksi toiminta toimii niin hyvin kuin se toimii, koska hän saa sen myytyä, hän on siellä, ja luulen, että yleisö tietää sen."
- Judi Denchillä on tässä elokuvassa enemmän ruutuaikaa kuin Desmond Llewelynillä yhteensä kaikissa 17 elokuvassaan.
- Elokuvassa kuullaan ensimmäinen kerran Bond-elokuvassa F-sana. Myös Dalton sen sanoi 007 vaaran vyöhykkeellä, mutta siinä sitä ei kuule koneen pauhun ylitse.
- Craig oli huolissaan tuotannon viivästyksistä, sillä hän murehti, 43 vuotiaana, tulevansa liian vanhaksi, jotta kestäisi roolin fyysisiä vaatimuksia. Elokuvan harjoituksiin tuli kahden viikon tauko Craigin loukattua itseään, itse kuvausten aikana hän ei loukannut itseään pahemmin.
- M:n koti on entinen John Barryn kotitalo.
- Lainaus jonka M lausuu on Alfred Lord Tennysonin runosta "Ulysses".
- Monet pikkuosien näyttelijät eivät saaneet lainkaan käsikirjoitusta, kun haluttiin välttää sen leviäminen.
- Craigia ja Bardemia yhdistää rugbymenneisyys, Craig pelasi Hoylake Rugby Football Clubissa ja Bardem Club de Rugby Liceo Francésissa Madridissa.
- Silvan rooliin oli ehdolla myös Kevin Spacey, mutta hänen aikataulunsa eivät sopineet.
- Bond-elokuvia ja Christopher Nolanin elokuvia yhdistää jännä vaikutteiden kiertokulku, Nolan on ottanut moneen elokuvaansa vaikutteita Bond-elokuvista ja tämä elokuva ottaa vaikutteita Nolan Batmaneista.
- Elokuva kuvattiin kokonaisuudessaan digitaalisesti.
- Avauskohtaukseen Turkissa meni neljä kuukautta valmistautumista, kolme kuukautta harjoittelua, kaksi kuukautta kuvauksia ja 200 englantilaista + 200 paikallista crewn jäsentä, jolla saatiin se 12..14 minuuttia elokuvaa.
- Baarin martinikohtauksessa ei lausuta ääneen "Shaken, not stirred", mutta baarimikon näkee tekevän drinkin juurikin niin.
- 2013 Oscareissa elokuva oli ehdolla peräti viidessä kategoriassa: paras laulu, score, äänimiksaus, ääniefektieditointi ja kuvaus.
- Adelen Skyfall voitti mm. Oscarin, Golden Globen, Grammyn ja Brit Awardin parhaasta brittisinglestä
- Elokuva keräsi muutenkin mukavasti palkintoja mm. Baftan parhaana elokuvana.
- Trumpetinsoittaja Derek Watkinsin viimeinen Bond-elokuva, sillä hän kuoli viisi kuukautta elokuvan julkaisun jälkeen. Hän oli ollut mukana kaikissa bond-elokuvissa Dr.Nosta lähtien.
- Sam Mendes oli aikoinaan suhteessa Rachel Weiszin kanssa, joka on nykyään Daniel Craigin vaimo.
- Mendes on ensimmäinen Oscar-voittaja, joka tuli ohjaamaan Bond elokuvan. Hänen ensimmäinen näkemänsä Bond-elokuva on Live and Let Die ja suosikkinsa From Russia With Love.

Elokuvan katsomisen jälkeen voi kuunnella analyysit leffasta:
http://foureyedradio.com/hmsp014/
http://nerdist.com/james-bonding-002-skyfall-with-steve-agee/
http://cinematronix.co.uk/ep-34-skyfall-do-you-expect-us-to-talk/


Äänestäjiä yhteensä: 97


Raadin pisteet: Skyfall
Elokuva 3,95 /5
Teemalaulu 4,24 /5
Bondin esittäjä 4,24 /5
Toiminta 2,47 /3
Tarina 2,33 /3
Soundtrack 2,33 /3
Bondtyttö 1 2,30 /3
Bondtyttö 2 2,39 /3
KA 3,03 / 3,75